Meidän karvaiset lemmikit: ensinnä on vuorossa Hermeliini kani nimeltään Nöpö. Nöpöön ihastuimme kertaheitolla kun näimme sen eläinliikkeessä. Heti seuraavana päivänä kävimme ostamassa sen..........
Päivät se on poijan huoneessa vapaana ja yöt häkissä ettei litisty yöllä alle. Kesällä se on ulkona häkissä ja kävelytämme sitä valjaissa pitkin pihaa. Kyllä se on saanu vaikka minkälaista tuhoa aikaseksi. Repinyt pussilakanoitten päätyjä rikkki siksakki menetelmällä. Kerran se oli päässy peiton alle kaivautumaan ja oli tehny isoja reikiä lakanaan, onneksi ei ollu repiny petaria. Ostin uuden imurin kevät talvella en mitään ladaa vaan ihan oikein mersun. Eiköhän saanut syötyä johdon rikki parissa minuutissa kun silmä vältti. Nykyään se on häkisssä tai jonkun sylissä kun imuri on esillä vaikka vain pari minuuttia.... Pojan pleikkarin kuulokkeitten johtoa se on syönyt ainaskin viis kertaa, poika urhoollisesti teippailee niitä aina kuntoon. (huolimattomuuttaan jättäny kanin saataville) Hani myös syö kännykän kuulokkeitten tai laturin johdon heti jos joku jättää ne lojumaan. Pojan huoneessa on kaikki sähköjohot teippailtu seiniin ylös kiinni ettei Nöpö pääse niihin käsiksi, kanithan rakastaa johtoja....viikko sitten oli telkkarin johdon teipitys pettäny ja tipahtanu lattialle, Nöpö oli syönyt toista värillistä sisäjohtoa monta senttiä rikki, ihme ja kumma ku se ei ollu osunu toiseen johtoon. Henki siinä olis pienellä kanilla lähteny, iso olis ollu itku koko porukalla.
Seuraavana tuleekin miedän luonnevikainen kissa nimeltään Hani, repii silmät päästä kun sille tuulelle sattuu. Nimi ei osunu ihan kohilleen mutta äidin vauva se on kuiteskin. Olimme aikaisemmin ottaneet kaksi kissaa eläinkodista jotka olivat täysin villejä 4kk pentuja, meni yli vuosi että ne kesyyntyivät kunnolla. (sylikissoja niistä ei tullut) Joten ajattelimme ottaa naapurista pienen ihanan lutusen pennun että saisimme kasvattaa siitä mieluisen SYLIKISSAN jota saisi helliä mielin määrin...Syliin se tulee kun itse tahtoo, mutta nostaa sitä ei saa jos aikoo silmänsä pitää. Silittääkin uskaltaa vain ihan päästä ja senkin ihan varoen tarkkaillen koko ajan millon riittää rapsutukset. Mutta osaa se olla ihanakin kun se sille tuulelle sattuu, kuola ihan suusta valuu kun se leipoo onnessaan kun olkapäille pääsee hyppäämään. Kyttää monesti vessan liepeillä, siellä pääsee parhainten hyppäämään olkapäille kun joku pytyllä istuu. Siinä sitä sitten onkin oottamista että herra suvaitsee
laskeutumaan alas....
Neljäntenä vuorossa tulee meidän Misu, Vilin kaksois veli. Alun perin menimme eläinkotiin hakemaan yhtä
kissan pentua lemmikiksi. Siellä oli vain kaksi 4kk pentua, olivat olleet vasta yhden yön siellä. Ne oli huostaan otettu hevostallilta hevosten mukana, muita kissoja siellä ei ollu näkyny. Siellä ne kyyhötti häkin nurkassa vapisten ja toisiinsa painautuneena. En ennen ollut nähäny niin laihoja ja takkuisia kissan pentuja. Eläinlääkäri ei ollut vielä kerennyt tarkistamaan niitä eläinkodille. Mietimme pitkään ja ankarasti siellä otammeko toisen niistä pennuista, tiesin kokemuksesta että villin kissan kesyttäminen voi olla hidasta hommaa...lopulta päädyimme tulokseen että otamme kummankin pennun, eihän niitä raukkoja voinu toisistaan erottaa. Sitä päätöstä emme ole kertaakaan katuneet. Kertaakaan ne ei tehneet lattialle tarpeitaan vaikka olivatkin villejä tallin kasvatteja. Heti oppivat hiekkalaatikon salat.... Syömisen kanssa tekikin sitte tenkkapoota mikään ei tahtonu kelvata...Kaikki ruuat kokeiltiin eläinkaupan ruokiista asti. Lopulta Royal Canin nirson kissan naput menivät jotenkin kaupaksi. Emme pölijät älynneet että ne oli varmaan hevosten korpuilla eläneet. Leivän murut tekee edelleen kauppansa pöydän alta. Edelleen ne on erittäin nirsoja varsinkin Misu, saa monesti pakottaa ruokalautasen eteen. Vili syö paljon ja painokin on paljon yli sallitun rajan, mutta nirsoilee....Kalaa luonnon muodossa meillä ei syö yksikään kissa, hyvä etteivät oksenna kun sitä yrittää tarjota. Lihan päälle ei myöskään älytä, katotaan vaan ihmeissään mitä sekoilette. Misu on tosi laiha ja eläinlääkäri meinasi että sen elimistö on kärsiny pienenä niin paljon ettei se liho. Oksennustaudissa se sitten kostautuu joudumme aina nestetykseen lääkärille. Misu on omapäinen, neitimäinen ja ranttu kollikissa. Tytär halusi pienenä ehdottomasti antaa kollikissalle tytön nimen, nimi osui ihan kyllä kerrankin kohilleen. Tykkää juoda vesihanasta suoraan eihän seisonutta vettä kukaan juo...ostimme vesiautomaatin vai miksi niitä sanotaan missä vesi kiertää koko ajan sähköllä, kun kyllästyimme siivoamaan tiskipöytää kissanhiekasta. Siitä tiedämme millon siihen pitää vaihtaa vesi kun Misu alkaa kytätä vesihanaa. Hani tykkää kiusata ja rääkätä Misua alituiseen, Misu ei pärjää kun Hani on puolta painavampi. Kuvassa Misu odottaa jännittäen joulupukkia, kaikki kissat häipy ku pieru saharaan kun joulupukki koputti ikkunaan. Eivät tulleet esiin vasta ku pukki oli lähteny.
Viidentenä tulee ROTUKISSA johon isäntä ei ole vielä lämmennyt vaikka kuinka olen siitä puhunut... Kolme kissaa on kuulemma ihan tarpeeksi...ei kylläkään ole minulle. Neljä tai viisi olisi minusta ihan tarpeeksi, ja olisihan se rotukissa ihan toisenlainen kissa, isolla K:oolla... ei olisi luonnevikainen, ranttu, yöhäirikkö ja muuten väärikkö mitenkään päin...Eihän se isäntä sitä millään älyä vaikka miten sitä älyllä puhuisi. ETTÄ SE SIITÄ NELJÄNNESTÄ KISSASTA, täytyy tyytyä vain kolmeen, TOISTAISEKSI.